STC-MEAT OY perustettiin vuonna 1995 täyttämään kotimaan markkinoiden jatkuvasti kasvavaa
etelä-amerikkalaisen pihvilihan kysyntää. Kauppaa käymme pääasiassa lihatalojen, -tukkujen sekä keskusliikeiden kanssa ympäri maan.
Luotettavien lihatoimittajien kanssa pitkään jatkuneen yhteistyön ja läheisten liikesuhteiden avulla olemme aseman
Suomen johtavana brasilialaisen lihan maahantuojana.
Pitkä kokemuksemme knttien
suoramaahantuonnista on auttanut meitä laajentamaan tuontiamme myös muihin maanosiin.
Nykyään mm.
lampaan- ja karitsanlihan tuonti
Uudesta-Seelannista on merkittävä osa liiketoimintaamme. Kattavaan tuotevalikoimaamme kuuluvat myös muut lihatuotteet.
Tavoitteemme on
tarjota asiakkailemme paras mahdollinen palvelu parhailla tuotteilla.